Kuuluisia golfpelaajia kautta aikojen

Maailmalla kiertää itsepäisesti tarina että sana golf olisi lyhenne sanoista Gentlemen Only, Ladies Forbidden, koska golf on miesvaltainen laji. Tarina on moneen kertaan osoitettu perättömäksi – ensimmäinen kuuluisa historian golfinpelaaja olikin Maria Stuart, Skotlannin kuningatar 1500-luvulla. Osittain tarinat Marian golfinpeluusta perustuvat perimätietoon, mutta joitakin todisteitakin on sille että kuningatar olisi pelannut Musselburghin kentällä Skotlannissa: on kirjattu ylös että Morayn jaarli syytti kuningatarta siitä, että hän pelasi golfia vain muutama päivä aviomiehensä murhan jälkeen, johon hänen oletettiin olevan osallisena. Oli murhan suhteen asia niin tai näin, ainakin se osoittaa että Maria Stuart oli varmaankin innokas pelaaja.

Toinen, varsinaisesti golfin pelaajana tunnettu nainen oli “Babe” Didrikson Zaharias, joka oli ensimmäisiä naispuolisia golf-julkkiksia. Amerikkalaisen Didriksonin vanhemmat olivat syntyisin Norjasta. Babe oli monipuolinen urheilija, joka voitti kultaa vuoden 1932 Olympialaisissa keihäänheitosta ja aitajuoksusta, ja pelasi menestyneesti sekä kori- että pesäpalloa. Aloitettuaan vasta myöhään golfin, hän menestyi siinä erittäin hyvin, eikä kukaan muu ole voittanut yhtä monta naisten amatöörikilpailua. Hän myös voitti useimmat naisten ammattilaisturnaukset. Paras vuosi Babelle oli 1950, silloin hän voitti kaikki sen ajan naisten Major-turnaukset: USA Open, Titleholders Championship ja Western Open, ja oli rahalistan ykkönen. Babe kuoli syöpään jo 45-vuotiaana, kesken peliuraansa, ja voitti yhden turnauksen vielä viimeisenä pelikautenaan.

Tiger Woods on vuonna 1975 syntynyt amerikkalainen, joka on tullut sittemmin tunnetuksi naisseikkailuistaan. Hän on kuitenkin yhä edelleen rankattu maailman parhaaksi golfinpalaajaksi, Official World Golf Ranking listan mukaan. Ranking-järjestelmän hyväksyvät kaikki neljä Major-kisaa ja International Federation of PGA Tours, joten ihan turha lista se ei ole.

Puoliksi thaimaalainen, puoliksi Amerikan musta/intiaani/valkoinen Tiger Woods aloitti golfin peluun isänsä ohjauksessa jo suurin piirtein juuri kävelemään opittuaan. Hänen isänsä oli lahjakas golf-amatööri, mutta hänen pojastaan sukeutui pian golfin lapsitähti. Hänen isänsä kertoi että poika voitti hänet ensi kerran 11-vuotiaana, eikä ole sen jälkeen isälleen hävinnyt kertaakaan.

Woods aloitti ammattilaisuransa vuonna 1997 ja heti voittikin ennätyspistein: eroa seuraavaan oli 12 lyöntiä. Hän on tehnyt niin monta golf-ennätystä ettei niiden luettelemiseen riitä tässä tila: esimerkiksi hän on ollut maailman ykkönen kaikkein useimman viikon peräkkäin ja suurimman kokonaismäärän viikkoja (lista päivitetään viikottain). Hän on saanut PGA Player of the Year-palkinnon ennätykselliset yksitoista kertaa, ja on ollut maailman eniten ansainnut urheilija useampana vuonna.